Tiesitkö että -
-"Kissanpäivät" sarjakuvan nimessä kuuluu olla lainausmerkit: " "
-ensimmäin strippi piirrettiin marraskuussa 2006.
-Tanelle oli hankala keksiä nimeä.
-Kun taas Tapin nimi tupsahti tuosta noin päähäni.
-Tappi nimi rimmaa oman kissani Napin kanssa hyvin.
-Tane oli alunperin täysin oranssi.
-Tapilla on luomi oikean silmän alapuolella.
-Tanen huiville oli hankala päättää väri.
-piirrän tuskin koskaan strippeihin kissoille viiksiä.
-mietin kauan piirränkö kissat kävelemään neljällä vai kahdella tassulla.
-kissojen ruumiin pikkukohtien* (*millaiset silmät, käpälät, häntä, jne) suunnittelussa meni älyttömästi aikaa.
-sarjakuva ilmestyy sanomalehdessä jokatoinen keskiviikko.
-ensimmäistä strippiä piirtäessä MarZu joutui opetella bussin piirtämistä.
-"Kissanpäivät" strippejä tuli kaiken kaikkiaan 43
-"Kissanpäivät" sarjakuvaa piirrettiin n. kahden vuoden ajan
-"Kissanpäivät" on ensimmäinen sarjakuvaprojekti jonka MarZu on saanut päätökseen